Ketunhäntä kainalossa

Pukilla oli tänä vuonna ketunhäntä kainalossa!

Vanhasta velourista syntyi lämpimät talvipuserot pikkuapulaiselle ja hänen serkku-pojalleen. 

Tytön ruskean paidan kangas on vanhasta naisten hupparista. Samasta hupparista sain paitaan myös resorit kääntämällä vanhat vain nurinpäin. Pojan yönsininen joustovelour puolestaan on mummon kaapin kätköistä löytynyt, ilmeisesti sekundakankaan loppu vuosien takaa.

Tarkkanäköisimmät saattavat huomata applikaatiossa jotain tuttua, sillä kuono on saattanut saada vähän inspiraatiota tietyn ruotsalaisen lastenvaatemerkin kettu-tuotteista.

Olen jo pitkään haaveillut kunnollisesta ompelukoneesta, jolla myös applikaatiot onnistuisivat. Kettu Repolaisissa oli käsityötaidoilleni niin paljon harjoittelemista, etten ehtinyt saada paitoja valmiiksi käsityöpiirissä ja uusi kone oli siis suorastaan välttämättömyys. Nyt täällä surruutteleekin tyytyväinen Berninan omistaja!

 

Silmät kettuihin saatiin nappikokoelmasta: toiselle vihreät ja toiselle mustat. Applikaatioissa käytetty ketunpunainen kangas on uutta ruosteenpunaista joustofroteeta Royal-tuotteelta, kuonoissa on samaa villavan pörheää trikoota, jota käytin aiemmin myös Halloween-kissan asussa ja pupu-applikaatiossa. Vielä sitä johonkin ompelukseen taisi hippunen jäädä.

Kaavat: Ottobre 4/2012 

Koko: 104cm (ruskea) ja 110cm (sininen)

Materiaalit: Vanhaa & kierrätettyä joustovelouria, applikaatiossa Royal-tuotteen joustofroteeta ja Euro-kankaan uutta trikoota. Sinisen paidan resorit Royal-tuote.

Tonttulan joulutunnelmia

 

Tapaniniltaan sopii tonttumainen päivitys Tyynelän Tonttulasta. Kokkolan lähellä Luodossa sijaitseva Tyynelän talonpoikainen pihapiiri kätkee sisäänsä taianomaisen tonttujen valtakunnan. Tonttulan valtiatar on Eija Porkola, joka valmistaa käsityönä kaikki esillä olevat tontut. Jokainen tonttu on oma persoonansa yksilöllisine piirteineen. Aiemmin antiikkikauppiaana toiminut Eija on myös entisöinyt ja kunnostanut 1700-luvulta peräisin olevan pihapiirin aittoineen ja riihineen viimeistä yksityiskohtaa myöten. 

Tyynelä on auki vieraille vain kaksi kuukautta vuodesta, heinä- ja joulukuun, muun ajan emäntä keskittyy tonttujen valmistamiseen. Vierailimme Tyynelässä aivan joulunpyhien kynnyksellä, jolloin näytteillä olleet pikkutontut oli myyty tältä joululta jo loppuun. Elämyksiä ja yllätyksiä riitti silti sekä pienille että isoille tontuille, joten suosittelen poikkeamaan. Meidän täytyy varmaan päästä näkemään myös tonttujen kesäpuuhat ja ehkä joku avulias ja ystävällinen haltijatonttukin lähtisi mukaan sillä kertaa...

Tyynelän tonttujen elämään ja samalla suomalaiseen tonttuperinteeseen tapoineen ja uskomuksineen voi tutustua myös Kirsti Mannisen kirjoittaman Tontun vuosi -kirjan välityksellä. Upea kuvakirja on valokuvattu Tyynelän pihapiirissä ja se on Maahengen julkaisema.

Nostalginen essumekko äidille ja tyttärelle

Essumekko kuuluu erottamattomasti lapsuuteni vaatemuistoihin. Lennokas tärräreunus olkapäillä ja helmassa, napit selässä. Useimmat essut ovat kuluneet olemattomiin vuosien saatossa, mutta yksi ihanuus vielä löytyi aivan käyttökuntoisena. Alla olevan essumekon huoliteltuine pussisaumoineen on ommellut isoäitini poljettavalla Singerillä. Kankaassa vaaleanpunaisia ruusuja: siis lyömätön klassikko pikkutytöille kautta aikojen!

Essumekko kuuluu ehdottomasti myös jouluun: jouluvalmisteluissa jos milloin on essu paikallaan, vaikkei niitä muuten käyttäisi. Piirsin nostalgisen löydön pohjalta jo viime joulun alla kaavat pikkutytön jouluiseen essumekkoon. Kankaaksi löytyi toinen klassikko, Finlaysonin Onni eli Miljoonasydän, joka tuli uustuotantoon Finlaysonin juhlavuonna 2010. Essumekossa on se hyvä ominaisuus, että vaate ei jää heti pieneksi ja niinpä sama essumekko sopii vielä tämän joulun piparitalkoisiin. Moderni ompelukonetekniikka auttoi ompeluksen valmistumista aika tavalla: mummo oli päärmännyt frillan taidokkaasti minimaalisen kapealla päärmeellä, minä taas surautin saman sauman ja vielä helmankin rullapäärmeellä.

Halusin essumekon myös itselleni ja täytyy sanoa, että sen ompelua moderni tekniikka ei niin paljon nopeuttanutkaan. Työ jäi vähän kesken (tosin essu pääsi kyllä koekäyttöön ilman viimeistelyjäkin) ja kokonainen vuosi vierähti, ennen kuin sain nyt päättelyt tehtyä ja korjattua kiireessä esim. painonappien kanssa tehdyt virheet. Aikuisen malli on piirretty sopivan kokoisen tunika-kaavan pohjalta yhdessä viimevuotisen käsityökurssini opettajan kanssa. Mekko on A-linjainen ja lisää volyymia saatiin lisäämällä helmaan vielä leveä frilla. Tätä joulua ollaankin sitten molemmat tontut valmisteltu yhtä tyylikkäinä!

Mitä eroa on essulla ja essumekolla? Esiliina on nimensä mukaan varsinaisten päällysvaatteiden päälle solmittava ja niitä suojaava liina. Essumekko taas lähestyy vaatteena enemmän mekkoa tai liivihametta: senkin tehtävänä on ollut suojata alla olevaa päällysmekkoa, mutta kyse on vaatteesta, johon pukeudutaan ja joka on esiliinaan verrattuna yhtenäisempi, koko alla olevan mekon helmaosan sekä edestä että takaa peittävä. Siinä missä nopeammin ja helpommin puettava esiliina on ollut emäntien ja palvelijattarien työvaate, liittyy essumekon historia enemmän pikkutyttöjen leikki- ja koulupukuihin. Aikana ennen pesukoneita ja halpoja valmisvaatteita tytöillä ei ollut montaa vaatekertaa. Essumekko suojasi alla olevaa varsinaista mekkoa, se oli helpompi pestä ja paikata, ja saman essumekon saattoi yhdistää kesällä ohuempaan ja talvella paksumpaan pukuun. Epäilen kyllä, että tavallisissa perheissä essumekko palveli myös toiseen suuntaan: se saattoi peittää alleen isosiskon vanhan, paikatun ja nuhraantuneen mekon. Oma lukunsa ovat juhlavampaan käyttöön tarkoitetut koristeelliset, esimerkiksi brodeerauksin somistetut essumekot, jotka toimivat oikeastaan päinvastoin: pitsein ja kirjailuin koristeltu essumekko teki arkisen harmaasta aluspuvusta juhlallisen.

Tässä käyttötarkoituksessa essumekko on jäänyt historiaan, mutta väittäisin että useimpien pikkutyttöjen vaatekaapista löytyy tänäkin päivänä essumekkoja – nimittäin liivihameen muodossa. Liivihameen tarkoitus ei ole suojata, eikä sen alle pueta toista mekkoa (paitsi prinsessaleikeissä, joissa ei voi olla liian montaa hametta päällekäin), mutta malliltaan ja leikkaukseltaan liivihame ei paljon essumekosta eroa. Edelleenkin esimerkiksi taaperoikäisille on paljon mekkoja, joissa on klassinen nappi- tai nepparikiinnitys selässä, aivan kuin isoäidin aikaan.

Huomasin vasta pikkuapulaisen mekkoa ommellessa, miten vanha ja klassinen malli mummon 1970-luvulla ompelemassa essumekossa olikaan. Mallihan on tuttu joulupostikorteista, Melukylästä ja Marikista – puhumattakaan Carl Larssonin rakastetuista 1800–1900-luvun vaihteen maalauksista. Essumekko liehui näkyvästi esillä myös viime talvena Turun taidemuseon ja Ateneumin mittavassa Larssonin tuotantoa esitelleessä näyttelyssä. Näyttely nosti nimittäin esiin myös Larssonin vähemmän tunnetun puolison käsityötaiteilija Karin Larssonin (1859-1928) tuotantoa. Itsekin klassisen taidemaalarin koulutuksen saanut Karin teki elämäntyönsä tekstiilisuunnittelijana sekä Larssoneiden kodin ja kotiateljeen luojana.

Sekä omassa, että lastensa pukeutumisessa Karin suosi ns. reformipukeutumista, mikä tarkoittaa korsetin ja 1800-luvun lopun naisten pukeutumiselle tyypillisten runsaiden ruusukkeiden, pitsien jne. koristelun hylkäämistä sekä pyrkimystä ”yksinkertaisempaan ja luonnollisempaan” tyyliin. Sekä Karin itse, että tyttäret esiintyvät useissa valokuvissa essuihin tai essumekkoon pukeutuneena. Karinin valokuvista voisi päätellä, että essumekko oli myös raskaana olevalle perheenäidille käytännöllinen ja armelias valinta. Essuja suorastaan vilisee myös Carl Larssonin ruotsalaista maaseutua ja koti-idyllejä esittävissä maalauksissa, joissa ne yhdistyvät kodin lämpimään henkeen, hyvinvointiin ja harmoniseen perheyhteyteen, kuten maalauksessa Keittiössä (1898). Essumekko on vaatteena niin universaali, ettei sitä voi ehkä pitää Karin Larssonin keksintönä, mutta Larssonin suursuosion saaneet koti-idyllit, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa kirjoina, kortteina, seinäkuvina ja mitä erilaisimmissa muodoissa, ovat kyllä tehneet oman tehtävänsä. Niinpä viimevuotisen näyttelyn oheistuotteisiin kuului – hauskaa kyllä – myös Karinin mallin mukaan ommeltuja essumekkoja, jollaisia sai ostaa museokaupasta. Hyvä idea!

Essumekoissa oli tyyliä myös syksyllä 1977

Esiliinan historiasta kiinnostuneille vielä vinkkinä kiinnostava uusi tutkimus: Outi Sipilän väitöstutkimus ”Esiliina aikansa kehyksissä –moniaikaista tekstiilikulttuuria ja representaatioita kodista, perheestä,puhtaudesta ja käsityöstä 1900-luvun alkupuolen Suomessa” tarkastettiin viime viikon perjantaina.

Karin Larssonista, ks. esim. Carl Larsson Gårdenin viralliset kotisivut.

Pikkutytön sammareista ison tytön meikkipussiksi

Tänään lähti kummitytölle joulupaketissa pieni yllätys. Meillä on käytössä paljon hänen vanhoja vaatteitaan. Nämä joulunpunaiset samettihousut kokoa 122cm oli kuitenkin kulutettu polvista ja lahkeista jo niin puhki, että päätyivät Töppösvakkaan. Maailman helpoin pussukka sopii meikkipussiksi tai muille vähän isompien tyttöjen tavaroille. Lahkeet on pätkäisty poikki takataskujen alapuolelta ja pepun puolelta on kangasta hieman rypytetty ennen pohjan ompelua. Eskarilaisen sammareissa oli vielä ollut vyötäröllä säädettävä nappikuminauha. Sitä kiristämällä pussukan suulle tuli mukava rypytys. Vuorikankaaksi löytyi tilkkuvalikoimasta jouluun sopivaa vihreää. Sopivaa vetoketjua ei ollut inspiraation iskiessä, joten pussukan kiinnityksenä on nyt vain pikkuinen painonappi.

 

 

Pupu pöksyssä

Talvipupu hyppäsi jäniksen loikalla haalariin tällä tytöllä, jolla ei muuten kyllä pupu kovin herkästi pöksyyn mene, niin kovasti yritetään omille jaloille!

Ottobren Mustikka-haalarissa on pitkät lahkeet, mikä piti omakohtaisesti todistaa: pitkät ovat tosiaankin. Vaikka lyhensin jonkin verran jo valmiiksi, niin näin mahtavat puntit saatiin kääriä sovituksessa. Muuten koko 80cm oli juuri sopiva täksi talveksi. Lyhennykseen menee siis vielä ennen pakkashangille hyppäämistä. 

Haalarin väriläiskä on iloisen oranssi, retrohenkinen rengas-vetoketju. Ompelijalla oli vain takkivetoketju, mutta se sai nyt menetellä tähän hätään, kun väri on noin hyvin kohdallaan. Rengas olikin kovasti 11kk ikäisen testikäyttäjän mieleen. Tämän kanssa on hyvä treenata vetskarin käyttöä! 

 

Minä osaan jo!

Itse sain harjoitella tämän haalarin kanssa monenlaista kikkaa loppumetreillä, kun en saanut pukua valmiiksi ompelupiirissäni, vaan jouduin sumplimaan resorit ja lahkeet antiikki-koneellani - viimeistä kertaa, toivottavasti, jos pukki vaikka uusisi ompelukoneen ja pystyisin tekemään applikointejakin omalla kotikoneella.

Ottobren Mustikka-haalari on varmaan monen lemppari, ihanuuksia löytyy esimerkiksi Selian vanhasta postauksesta ja erilaisina versioina myös Ompeluriippuvuudesta ja Melukylästä. Tosimummon blogista löytyy myös mainio haalarihousujen ompeluohje tähän kaavaan. Melkein kaikki blogiompelijat ovat päätyneet laittamaan Mustikan lahkeisiin resorin tai kuminauharypytyksen - ja niin taitaa käydä tällekin haalarille. Suorat lahkeet ovat kyllä komean retrot, mutta kävelemään opettelevan jalassa resorilla on puolensa. 

Kaavat: Ottobre 6/2009 

Koko: 80cm (lahkeita lyhennetty)

Kankaat: Eurokangas ja Oulun Löytö-Pala, rengasvetoketju Royal-tuote

Unser Sandmänchen aus Berlin

Meidän perheen joulukalenterista kurkistaa tänä vuonna vanha tuttu! 

Työmatkatuliaisiksi Berliinistä tarttui mukaan monta uneliasta matkakaveria, kuten alakuvan hiippalakkinen herrasmies, joka laulaa saksankielistä hyvän yön laulua. Joulukalenterissa on kyllä hieman haastetta, sillä luukuista löytyy lyhyt iltasatu jokaiselle päivälle - tai aamusatu, koska joulukalenterihan kuuluu avata heti aamulla. Niitä sitten suomennetaan enemmän ja vähemmän mielikuvituksen avulla. 

Nukkumatin hahmo on kokenut pieniä muutoksia sitten lapsuuden päivien. Suomessa ei ole tietääkseni juuri näytetty uusimpia Nukkumatteja. Sarjaa tehdään kuitenkin koko ajan lisää, Nukkumatilla on paljon uusia ystäviä ja harmaan sinisen nutun väri on vahtunut punaiseksi. Kyse ei ole enää hitaalla ja hartaalla perinteisellä nukkeanimaatiotekniikalla tehtävästä sarjasta, vaan uudet jasot tehdään filmimanipulaation ja kuvankäsittelyn keinoin.

Metsästin silmä tarkkana alkuperäisiä sinitakkisia Nukkumatteja, joita onneksi niitäkin on edelleen liikenteessä. Kotona pian 3-vuotias otti Matin heti unikaverikseen ja hahmo sekoittuu mukavasti Tapio Rautavaaran Sinisen unen Nukkumattiin. Keskustelua on käyty kahdesta asiasta: Mitä on unihiekka ja miksi Nukkumatilla ei ole suuta. Näiden kysymysten jälkeen ymmärränkin paremmin, miksi uudella Nukkumatilla on punaisen nutun lisäksi myös suu...

 

Vuodesta 1959 lapsia nukuttaneen nukkeanimaation tulevaisuus oli DDR:n kaatumisen jälkeen vaakalaudalla, mutta ilmeisesti massiivinen katsojapalaute pelasti hyvänyön satujen jatkumisen. Nukkumatin tarina tunnetaan Suomessakin aika hyvin. Unser Sandmänchen seikkaili ensin radiossa ja päätyi televisioon kovan kilpavarustelun seurauksena. Länsi-Saksassa oli kehitteillä Nukkumatti-ohjelma, mutta itä-saksalaiset halusivat ehtiä ensin, ja ehtivätkin. Pikku Kakkosesta tutun nukkehamon on luonut Garhard Behrendt. Nukkumatista muodostui DDR:lle tärkeä mainosmies, joka matkusti nukutusmatkoillaan ympäri maailmaa, aina oman aikansa huipputekniikalla. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat olleet ensimmäisiä maita, joiden lastenohjelmatarjontaan Nukkumatti levisi 1970-luvun alussa. Pikkukakkosesta tuttu melodia ei kuitenkaan liity alkuperäiseen saksalaissarjaan, vaan sen sävelsi ja sanoitti suomalaislapsia varten Jukka Siikavire.

Pienille Nukkumatin ystäville löytyy suomenkielistä puuhaa ja katseltavaa Nukkumatti.net -sivustolta ja nyky-Nukkumatin viralliselle sivustolle pääsee täältä.