Nostalginen essumekko äidille ja tyttärelle

Essumekko kuuluu erottamattomasti lapsuuteni vaatemuistoihin. Lennokas tärräreunus olkapäillä ja helmassa, napit selässä. Useimmat essut ovat kuluneet olemattomiin vuosien saatossa, mutta yksi ihanuus vielä löytyi aivan käyttökuntoisena. Alla olevan essumekon huoliteltuine pussisaumoineen on ommellut isoäitini poljettavalla Singerillä. Kankaassa vaaleanpunaisia ruusuja: siis lyömätön klassikko pikkutytöille kautta aikojen!

Essumekko kuuluu ehdottomasti myös jouluun: jouluvalmisteluissa jos milloin on essu paikallaan, vaikkei niitä muuten käyttäisi. Piirsin nostalgisen löydön pohjalta jo viime joulun alla kaavat pikkutytön jouluiseen essumekkoon. Kankaaksi löytyi toinen klassikko, Finlaysonin Onni eli Miljoonasydän, joka tuli uustuotantoon Finlaysonin juhlavuonna 2010. Essumekossa on se hyvä ominaisuus, että vaate ei jää heti pieneksi ja niinpä sama essumekko sopii vielä tämän joulun piparitalkoisiin. Moderni ompelukonetekniikka auttoi ompeluksen valmistumista aika tavalla: mummo oli päärmännyt frillan taidokkaasti minimaalisen kapealla päärmeellä, minä taas surautin saman sauman ja vielä helmankin rullapäärmeellä.

Halusin essumekon myös itselleni ja täytyy sanoa, että sen ompelua moderni tekniikka ei niin paljon nopeuttanutkaan. Työ jäi vähän kesken (tosin essu pääsi kyllä koekäyttöön ilman viimeistelyjäkin) ja kokonainen vuosi vierähti, ennen kuin sain nyt päättelyt tehtyä ja korjattua kiireessä esim. painonappien kanssa tehdyt virheet. Aikuisen malli on piirretty sopivan kokoisen tunika-kaavan pohjalta yhdessä viimevuotisen käsityökurssini opettajan kanssa. Mekko on A-linjainen ja lisää volyymia saatiin lisäämällä helmaan vielä leveä frilla. Tätä joulua ollaankin sitten molemmat tontut valmisteltu yhtä tyylikkäinä!

Mitä eroa on essulla ja essumekolla? Esiliina on nimensä mukaan varsinaisten päällysvaatteiden päälle solmittava ja niitä suojaava liina. Essumekko taas lähestyy vaatteena enemmän mekkoa tai liivihametta: senkin tehtävänä on ollut suojata alla olevaa päällysmekkoa, mutta kyse on vaatteesta, johon pukeudutaan ja joka on esiliinaan verrattuna yhtenäisempi, koko alla olevan mekon helmaosan sekä edestä että takaa peittävä. Siinä missä nopeammin ja helpommin puettava esiliina on ollut emäntien ja palvelijattarien työvaate, liittyy essumekon historia enemmän pikkutyttöjen leikki- ja koulupukuihin. Aikana ennen pesukoneita ja halpoja valmisvaatteita tytöillä ei ollut montaa vaatekertaa. Essumekko suojasi alla olevaa varsinaista mekkoa, se oli helpompi pestä ja paikata, ja saman essumekon saattoi yhdistää kesällä ohuempaan ja talvella paksumpaan pukuun. Epäilen kyllä, että tavallisissa perheissä essumekko palveli myös toiseen suuntaan: se saattoi peittää alleen isosiskon vanhan, paikatun ja nuhraantuneen mekon. Oma lukunsa ovat juhlavampaan käyttöön tarkoitetut koristeelliset, esimerkiksi brodeerauksin somistetut essumekot, jotka toimivat oikeastaan päinvastoin: pitsein ja kirjailuin koristeltu essumekko teki arkisen harmaasta aluspuvusta juhlallisen.

Tässä käyttötarkoituksessa essumekko on jäänyt historiaan, mutta väittäisin että useimpien pikkutyttöjen vaatekaapista löytyy tänäkin päivänä essumekkoja – nimittäin liivihameen muodossa. Liivihameen tarkoitus ei ole suojata, eikä sen alle pueta toista mekkoa (paitsi prinsessaleikeissä, joissa ei voi olla liian montaa hametta päällekäin), mutta malliltaan ja leikkaukseltaan liivihame ei paljon essumekosta eroa. Edelleenkin esimerkiksi taaperoikäisille on paljon mekkoja, joissa on klassinen nappi- tai nepparikiinnitys selässä, aivan kuin isoäidin aikaan.

Huomasin vasta pikkuapulaisen mekkoa ommellessa, miten vanha ja klassinen malli mummon 1970-luvulla ompelemassa essumekossa olikaan. Mallihan on tuttu joulupostikorteista, Melukylästä ja Marikista – puhumattakaan Carl Larssonin rakastetuista 1800–1900-luvun vaihteen maalauksista. Essumekko liehui näkyvästi esillä myös viime talvena Turun taidemuseon ja Ateneumin mittavassa Larssonin tuotantoa esitelleessä näyttelyssä. Näyttely nosti nimittäin esiin myös Larssonin vähemmän tunnetun puolison käsityötaiteilija Karin Larssonin (1859-1928) tuotantoa. Itsekin klassisen taidemaalarin koulutuksen saanut Karin teki elämäntyönsä tekstiilisuunnittelijana sekä Larssoneiden kodin ja kotiateljeen luojana.

Sekä omassa, että lastensa pukeutumisessa Karin suosi ns. reformipukeutumista, mikä tarkoittaa korsetin ja 1800-luvun lopun naisten pukeutumiselle tyypillisten runsaiden ruusukkeiden, pitsien jne. koristelun hylkäämistä sekä pyrkimystä ”yksinkertaisempaan ja luonnollisempaan” tyyliin. Sekä Karin itse, että tyttäret esiintyvät useissa valokuvissa essuihin tai essumekkoon pukeutuneena. Karinin valokuvista voisi päätellä, että essumekko oli myös raskaana olevalle perheenäidille käytännöllinen ja armelias valinta. Essuja suorastaan vilisee myös Carl Larssonin ruotsalaista maaseutua ja koti-idyllejä esittävissä maalauksissa, joissa ne yhdistyvät kodin lämpimään henkeen, hyvinvointiin ja harmoniseen perheyhteyteen, kuten maalauksessa Keittiössä (1898). Essumekko on vaatteena niin universaali, ettei sitä voi ehkä pitää Karin Larssonin keksintönä, mutta Larssonin suursuosion saaneet koti-idyllit, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa kirjoina, kortteina, seinäkuvina ja mitä erilaisimmissa muodoissa, ovat kyllä tehneet oman tehtävänsä. Niinpä viimevuotisen näyttelyn oheistuotteisiin kuului – hauskaa kyllä – myös Karinin mallin mukaan ommeltuja essumekkoja, jollaisia sai ostaa museokaupasta. Hyvä idea!

Essumekoissa oli tyyliä myös syksyllä 1977

Esiliinan historiasta kiinnostuneille vielä vinkkinä kiinnostava uusi tutkimus: Outi Sipilän väitöstutkimus ”Esiliina aikansa kehyksissä –moniaikaista tekstiilikulttuuria ja representaatioita kodista, perheestä,puhtaudesta ja käsityöstä 1900-luvun alkupuolen Suomessa” tarkastettiin viime viikon perjantaina.

Karin Larssonista, ks. esim. Carl Larsson Gårdenin viralliset kotisivut.