lauantai 26. toukokuuta 2012

Hiiri kissalle räätälinä

Metsänväen kevättakki ja housut kierrätyssametista


 
Tämän kevättakin tarina alkoi jo talvipakkasilla, kun satuin UFF:n kaikki eurolla päivään. Hamstrasin silloin oikein kunnolla samettikankaita, kaikissa metsän väreissä. Näistä riittää ompelusmateriaalia vielä pitkään!
Takkikankaasta piti alunperin tulla lämpöinen talvitunika, mutta kaavoja leikatessani tajusin, että kangas on siihen tarkoitukseen liiankin lämmintä ja paksua. Suklaanruskea DKNY:n samettihameen kangas, jolle suositeltiin kemiallista pesua, ei nimittäin ollut 60 asteen konepesun jälkeen aivan yhtä laskeutuvaa kuin sitä ennen.
Niinpä mekosta tulikin takki, ja paremmin se siihen sopiikin!

 
 

Takki ja siihen sopivat samettihousut ovat ensimmäiset kunnolliset applikointi-työt, joita olen koskaan tehnyt. Omalla koneellani en saa näinkään hyvää jälkeä, vaan applikaatiot on tehty aiemmin keväällä ompelupiirissä kunnon koneella. Pieni oppimistehtävä applikoinnissa silti oli, varsinkin kun leikkisä kissanpentu koukeroisine häntineen ja lankakerineen piti ehdottomasti leikata joustavasta vakosametista. Asiaan kuuluu, että aloitin kiinnittämisen ilman tukikangasta. Pian huomasin kantapään kautta, että ainakin näin joustavissa kankaissa työn nurjalle puolelle kiinnitettävä apukangas on ihan välttämätön.
Lankakerällä leikkivä kissa onnistui omasta mielestäni lopulta yllättävän hyvin. Lankakerässä vaaleanpunainen vakosametti toimii hienosti. Applikointipalojen eri suuntaan kulkevat vaot luovat hyvin illuusion lankakerästä. Alla olevien sammareitten kuvioinnin kanssa sen sijaan tuli kiire ja niinpä taskusta loikkaava orava näyttää yhtä paljon Puma-lenkkareiden puumalta kuin oravalta...


Kaavoina käytin vanhoja suosikkikaavoja kirjasta Juju. Erilainen lastenvaatekirja, joka on ollut pitkään yksi lempikirjoistani. Koska takista piti alunperin tulla tunika, on siinä käytetty tunikan (s. 62, koko 90cm) kaavaa hieman muunneltuna. Leikkuuvaiheessa sutkautin etukappaleen kylmästi kahtia ja lisäsin malliin vetoketjun. Hupun olen piirtänyt mukaellen vapaalla kädellä samasta kirjasta löytyvän huppumekon (s. 44) kaavaa.
Käytin hyväksi myös kierrätyskankaiden alkuperäisiä saumoja: takin helman päärme on valmis päärme vanhasta samettihameesta. Kissa puolestaan on leikattu naisten samettihousuista  siten, että sen keskikohdassa kulkee housujen sivusauma. Takkiin applikoitaessa sauma on sovitettu yhdensuuntaisesti takin sivusauman kanssa. Värit eivät kuvissa näy ehkä aivan luonnollisissa sävyissään. Takin pohjaväri on hyvin tumma ruskea, housujen vaalea oliivi. Applikaatioista kissa vaaleaa beigeä, lankakerä ja orava vanhan roosan sävyä.

 
Samettihousujen kaava on mukaelma pussipöksyjen (s. 28) kaavasta. Taapero on jo kasvanut ohi viime kesänä leikkaamistani 90cm kaavoista, joten lisäsin kaavaan reilusti väljyyttä - ehkä liikaakin - mutta näin lämpimiä housuja taidetaan tarvita vasta syksyllä, joten hyvä niin. Vyötärökaistaleen tilalle vaihdoin reilun resori-vyötärön, joka onkin ainoa uutta materiaalia oleva tarvike tässä työssä.
Housuissa pääsin käyttämään vaatteen alkuperäisiä saumoja vähän enemmän hyödyksi. Materiaalina on tässäkin käytetty naisten joustosamettihousuja. Lahkeet on leikattu alkuperäisistä lahkeista siten, että alavara voitiin ottaa käyttöön lahkeen suun kuminauhakujana, ja housujen sivusaumaksi saatiin ikään kuin valesauma housujen alkuperäisestä saumasta näyttävine tikkauksineen. Lisäksi toiseen lahkeeseen on sivulle ommeltu pikkutasku, josta puuma-orava hyppää esiin. Valmiin taskun sai helposti ratkomalla ja ompelemalla uudelleen toinen housujen alkuperäisistä takataskuista.
 
 

Kaavat: Tunika & Pussipöksyt (muunneltuna) teoksesta Savio, Mari  & Rapia, Kati: Juju. Erilainen lastenvaatekirja. WSOY, Helsinki 2007.
Koko: 90cm
Kankaat: Joustosamettia kierrätetyistä valmisvaatteista, resori Jättirätti
Posted by Picasa

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mekot kukkii!

 
Jos ei ehdi ommella, niin ainahan voi tehdä suunnitelmia käsityölehtien kanssa! Viime aikoina mielessä on pyörinyt idea perinteisestä kevätjuhlamekosta poimutuksineen ja pikkukauluksineen. Aikani sopivia kaavoja ja uusia mekkokirjoja selattuani löysin nämä ihanuudet.
Näyttääkö tutulta? Mallit löytyvät Suuren Käsityökerhon kevätnumerosta 3/1977.

 
Jostain syystä olen nyt aivan hullaantunut näihin pikkukukallisiin kankaisiin, jotka ovat tuttuja omasta lapsuudesta. "Susanna", "Johanna" ja "Pauliina" sopisivat lähes sellaisinaan myös tänä päivänä toteutettaviksi. Itse asiassa hyvin samanhenkisiä malleja löytyykin tämänvuotisista mekkokirjoista.
1970-luvusta on moneksi: froteiden, perusvärien ja suurten kuvioiden rinnalla varsinkin käsityölehdissä kukkivat myös romanttisemmat kukat. Näissä malleissa on aimo ripaus isoäidin henkeä: malleihin on lainattu vuosisadan alun ja 1800-luvun mekkomuotia. Esimerkiksi essumekko oli vaatteena historiaa jo 1970-luvulla. Sinänsä kyse ei ole historiallisista vaatteista, vaan paremminkin menneisyyden esittämisestä 1970-luvun tyyliin. Rypytykset, röyhelöt ja rusetit tekevät nostalgian, samoin kuin romanttinen, pikkukukallinen kuosi, vaikkei se sellaisenaan olisi 1970-luvun isoäitien lapsuusaikaan kuulunutkaan.

Pauliina-essumekko on aivan suosikkini kirkkaine väreineen ja olkapääröyhelöineen.

Mekkomallit julkaistessaan Suuri Käsityökerho oli aivan ajan hermolla. Sekä kuoseista että mallien leikkauksesta tulee hakematta mieleen lapsuuteni suursuosikki Pieni talo preerialla -sarja (1974-1983), jonka esitykset olivat Suomen TV:ssä alkaneet syksyllä 1976. Laura Ingalsin mekoissa ne pikkukukat vasta kukkivatkin! Ja helmat hulmusivat villinä ja vapaana Lauran kirmatessa pitkin preeriaa.  


Toinen inspiraation lähde pikkukukalliseen nostalgiamekkojen maailmaan ovat australialaisen Sarah Kayn tyttöhahmot. Sarah Kay -kiiltokuvat, tarrat ja muu pikkutyttöjen ihana turhuus on jäänyt varmaan lähtemättömästi kaikkien 1980-luvun tyttöjen mieleen - oli sitten Sarah Kayn romanttisen maailman ystävä tai ei. 

Posted by Picasa

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pistoja yli ajan

Tokaluokkalaisen taidonnäyte: ensimmäiset lapaset.

Nopea katsaus käsityöblogeihin sen vahvistaa: käsityöt ovat monen pienten lasten äidin harrastus. Ompeluskärpänen saa uutta tuulta siipiensä alle lasten myötä. Äiti haluaa antaa vauvalle jotain omin käsin tehtyä, vaikka vain pikkuruiset villasukat pieniä varpaita lämmittämään. Inspiraatio äitiyspakkauksen muuntamiseen vauvan ensisängyksi tai pinnasängyn pehmusteen tekemiseen voi viedä ompelukoneen äärelle ensimmäistä kertaa koulun käsityötuntien jälkeen.

Odotus- ja vauva-aika ovat harvoin mitään romanttista luovuuden aikaa, jonka voisi viettää ompelupöydän ääressä vauvan tuhistessa hiljaa siinä persoonallisesti tuunatussa kopassaan. Sitäkin arvokkaampia ovat ne lyhyet hetket, jotka äiti saa viettää aivan omissa puuhissaan, kuten käsitöiden parissa. Siinä on jotain liikuttavaa, kun omalle vauvalleen, kummilapselleen tai lapsenlapselleen saa antaa jotain rakkaudella itse tehtyä. Itkun, sotkun ja uhmakohtausten värittämässä arjessa äitiys ei voi olla aina auvoista, mutta illan hiljaisina tunteina neulottuihin silmukoihin solmiutuvat ne sanat, joille ei päivällä ollut aikaa.

Lapselleen ompeleva äiti ompelee pistoja yli ajan. Ommellessaan tulevalle sukupolvelle hän samalla kiinnittyy siihen pitkään naisten ketjuun, joka vuosisadasta toiseen on ommellut, kutonut, neulonut, parsinut ja paikannut perheelleen. Suomessa kotona ompeleminen oli 1900-luvulle saakka välttämättömyys. Senkin jälkeen, kun valmisvaatteet vähitellen tulivat myös maalais- ja työläisperheiden ulottuville, tuli kotona ompeleminen pitkään halvemmaksi. Vielä 1970-luvun käsityölehden opastivat äitejä säästämään itse ommellen. Tämän päivänä ompelija ei ainakaan säästä. Välttämättömyydestä on tullut hauska harrastus, ellei suorastaan ylellisyyttä niille, joilla on siihen aikaa.

Käsityöt kantavat kuitenkin vielä mukanaan menneiden sukupolvien muistia ja tunteita. Osa käsillä tekemisen viehätystä onkin se, että käsityöt ovat samanaikaisesti sekä kokonaan uuden luomista että vanhoihin traditioihin, työtapoihin ja käsityön tekijöiden ketjuun kiinnittymistä. Vanhat käsityöt itsessään ovat eläviä muistijälkiä: alaluokilla kirjailtu ruokaliina, mummon virkkaama sängynpeite tai suvussa kulkeva kastemekko ovat paljon muutakin kuin vain tekstiilejä.

Ompelu merkitsee myös pistoja yli oman perheen eletyn ajan. Muistan omasta lapsuudestani isoäidin, jolla oli aina käsityö tekeillä. Mielikuvissani mummo istuu aurinkoisella verannalla, ulko-ovi on auki ja mummo virkkaa tiukkaan tahtiin sängynpeitteen pitsiä, pyyhkien välillä otsaansa. Mummo opetti minut luomaan silmukat neuleeseen ristikkäin. Hänen oma käsialansa oli niin tiukkaa, että sukkapuikot juuri ja juuri liikkuivat. Tuvassa poljettava Singer, vinttikamarissa loimi aina kangaspuissa. Pöytäliinoissa oli perinteiset mallit, mutta väreillä mummo mielellään leikitteli 70-luvun tyyliin. Kun otan oman neuleen tai ompeluksen esiin, muistan samalla mummoa ja hänen käsiään.

Ensimmäisiä merkkejä mummon dementoitumisesta oli se, etteivät kädet enää virkanneetkaan. Sukanvarteen tuli virheitä ja keskeneräiset tekeleet jäivät päiväkausiksi käsityökoriin. Nyt kun selkeitä päiviä on enää silloin tällöin, saattaa mummo itsekin ihmetellä, että hänkö tosiaan on virkannut nämä verannan verhot. Vai oliko se joku toinen nainen, toisessa ajassa ja paikassa.

Hyvää äitien päivää kaikille ompeleville äideille,
heidän äideilleen ja
heidän äideilleen!
Mummon Singerillä surauttama vintagemekko
on saanut uuden sukupolven käyttäjän.
Posted by Picasa

maanantai 7. toukokuuta 2012

Riikinkukon uudet höyhenet


Sticka virka sy / marks nr 56: nostalgi på svenska!
 
Nyt voi sanoa, että tässä projektissa ei mallilla ja lopputuloksella ole kerrassa mitään yhteistä!
Löysin viime kesänä äidin kaapeista tämän vauvaneuleiden retroaarrearkun: Sticka virka sy -lehden, josta en ole millään löytänyt vuosilukua. Ihan 70-luvun alkuvuosista lienee kysymys: lehti on vielä vakaasti 60-luvun värimaailmassa pinkkeine pikkumekkoineen ja vaaleansinisine kypärämyssyineen, mutta esiin puskevat jo huolettoman rennot oranssin-kukertavat mallit. Lehden ehdoton helmi on mielestäni tämä suloinen vauvan makuupussi, joka opastetaan lapsen kasvaessa napsaisemaan poikki helmasta. Vips, taaperolla on mukava neuletakki!
Harmi vain, olin mallin löytäessäni ehtinyt jo neuloa toisenlaisen unipussin. Malli on kuitenkin niin vinha, että yritän muokata tästä meidän taaperolle sopivan villatakin. Bébé Orlon on luonnollisesti ollut 100% akryylilankaa, joten se saa vaihtua puuvillaan, kunhan vain löydän sen juuri oikean appelsiinin-keltaisen värin, jota tähän neuleeseen tarvitaan!
Neuletakkia suunnitellessa kokeilin pitsimallia ja siitä tulikin jotain aivan muuta:


Klassinen Riikinkukko-pitsi on kuin luotu keväthuiviin. Neuleohjetta tavatessani huomasin, että kappas, sama ajatus on ollut muillakin. Saman pitsimallin pohjalta löytyy pitsihuivi Debbie Blissin Neulojan vuosi -kirjasta, (vieläpä kannesta, joten ei kovin omaperäinen idea) ja vielä selvempi ruutupiirros löytyy ainakin Kauneimmat käsityöt -lehdestä 5/2002 (10 vuotta vanha lehti näyttää jo melko retrolta sekin...).
Halusin keväthuiviin aivan ehdottomasti lilaa. Tämä juuri oikean sävyinen, vivahteikkaasti liukuvärjätty puuvillalanka oli uusi tuttavuus Rico Fashion Iro dk (22 s puikoilla no 3,5 = 10cm). Sopivan jämäkkää neulottavaa, reunat eivät lähteneet käpristymään juuri lainkaan. Kevättuubi on aika lyhyt ja kevyt, käytin vain 3 x 50g kerää. Ja se minulle juuri oikea lilan sävy oli no 003.

 

Pitsimalli: Julkaistu mm. Kauneimmat käsityöt 5/2002, Debbie Bliss: Neulojan vuosi. WSOY, Helsinki 2010.
Lanka: Rico Fashion Iro dk, väri 003, 150g
Puikot: nro 3,5
Posted by Picasa