sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Täydellinen junaneule

Uusin talouselämä (12/2012) kyseli, mitä paljon matkustavat kantavat bisnesmatkoilla mukanaan. iPadilla alkaneet luettelot laitteista ja sovelluksista olivat pitkiä, mutta se kaikkein välttämättömin puuttui joukosta: junaneule. Neulepuikot eivät ehkä löydä 185 hotelliarviota, synkronoi kalenteria tai kerro oikeaa lähtöporttia, mutta sen sijaan saat jotain muuta.

Matkalla kirja, kännykkä ja läppäri palvelevat kaikki samaa päämäärää: ne antavat mahdollisuuden vetäytyä hälinän keskellä omaan itseensä ja omaan maailmaansa. Käsityö toimii samalla tavoin.

Neulomisessa on oma meditatiivinen ulottuvuutensa. Miten muuten on selitettävissä, että ihminen jaksaa toistaa samaa puuduttavaa ranneliikettä tuhansia ja tuhansia kertoja peräkkäin, päästäkseen lopputulokseen, joka ei usein ole kuin vähän sinne päin aiotusta. Sormia vain syyhyttää päästä puikoille toistamaan tuota samaa mantraa. Matkan päällä meditatiivisuus korostuu. Hektinen kokousrumbahengitys tasaantuu hetkessä. Mieli huomaa työstävänsä kuin vaivihkaa valmiiksi ongelman, jonka kanssa ei ole aiemmin päässyt millään eteenpäin. Neuloessa on syntynyt monta inspiroivaa ideaa. Ajan eteneminenkin muuttuu: pitkästyneen odotuksen sijaan alkaa toivoa, että matka kestäisi vielä ainakin sen verran, että saa teon alla olevan kuvion tai kappaleen valmiiksi. Jos menomatka meneekin tiiviisti nenä kiinni ruudussa ja työasioissa, on ihana ajatella paluumatkaa ja läppärirepun pohjalla odottavaa neulomusta. Junaneule palaveripäivän päätteeksi vastaa hyvin ansaittuja päiväunia, jos kohta torkutkin maistuvat junassa ihan hyvin.

Matkoissa on se toinenkin puoli: kun käsitöihin liikenee arjen kiireessä vartti silloin ja toinen tällöin, on parin tunnin keskeytymätön junamatka ”omaa aikaa” suorastaan luksusta. Ja kuinka paljon niitä silmukoita siinä ajassa ehtiikään tehdä? Niinpä paniikki on melkoinen, jos edessä on matka, eikä mitään ns. junaneuleeksi sopivaa tekeillä. Junaneuleena ei nimittäin toimi mikä tahansa. Mielellään työ saisi niin pieni ja kevyt, ettei tarvitse ottaa erillistä vetolaukkua mukaan. Muuten niin mieluisat vauvaneuleet vaativat jatkuvaa tarkkailua ja mittaamista. Junassa 60-senttisen mitoista hurauttaa helposti senttikaupalla ohi. Eikä sen mukavampaa ole sovittaa aikuisen kokoja junaolosuhteissa. Klassinen virhe on unohtaa malli kotiin ja antaa palaa siitä huolimatta. Jotenkin nämä tarinat päättyvät aina heti alkumatkasta tehdyn karkean virheen löytämiseen kotona. Ja ei kun purkamaan. Toisaalta mikään ei ole niin tylsää kuin kutoa yhtä ja samaa suoraa kappaletta, joten kyllä malliin jotain jujua tarvitaan.

Vaikka täydellistä junaneuletta ei ehkä koskaan tule kohdalle, on neule silti pettämätön matkakumppani. Olen katsellut hiljaa sakenevaa lumisadetta Charles de Gaullen kentällä lentoa odotellessani ja neulonut samalla vauvan unipussia. Siihen reissuun liittyi turhauttavaa kokoustamista ja harmitus pitkän viikonlopun tuhraantumisesta työmatkalla, mutta jäipä matkasta neuleen ansiosta jotain positiivista ja konkreettistakin käteen. Väsymyksen vastapainona muisto puhtaasta lumesta ja pehmeän valkoisesta baby kashmirvillasta on jäänyt mieleen.  Ja paluulento kotiin pääsi sentään lähtemään säästä huolimatta.


Täydellinen junaneule aluillaan? 38cm puksutettu, 112cm matkaa jäljellä pitsihuiviin.
  
Posted by Picasa

torstai 22. maaliskuuta 2012

Turun puretut neuleet I

Eli Kevätpäiväntasaus puikoilla


Kaikkihan tietävät, mitä tapahtuu marras-joulukuussa ensimmäisten yöpakkasten tullessa: "Talvi yllätti autoilijat!"
Sään ja vuodenaikojen aina yhtä yllätyksekäs vaihtelu voi lyödä ällikällä käsityöihmisenkin. Pakkanen paukkuu, hanki kasvaa ja suloisen lämpöinen, paksu villahuivi etenee puikoilla, pikkuhiljaa. "Hyvin se tälle talvelle ehtii", sinnikäs neuloja tuumaa, kunnes havahtuu kevätaurinkoon. Suloisen neulomuksen sijaan sohvan nurkassa lojuukin tunkkaisen ruskea, pölyinen ja epämääräinen tuubihuivin tekele. Miten tässä näin pääsi käymään?
Vaihtoehtoja on kaksi: Luomuksen voi säilöä seuraavaa syksyä varten ja toivoa, että kesäkauden aikana töppösvakassa tapahtuu "jotain" ja neule muuttuu jälleen houkuttelevaksi. Näin voi todella joskus tapahtua, kuvittelisin, vaikka todistusaineisto vähän muuta todistaa. Tai sitten voi katsoa totuutta silmiin, ottaa lankakerän kauniiseen käteen ja tehdä kevätpäivän tasauksen puikoille. Tervemenoa talvi!
Ja mikä ihana tekosyy poiketa lankakauppaan!
Kyytiä talvilangalle.
Posted by Picasa

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Omppufantti


Muistatko mummon ompelemat flanelliyöpaidat? Kaapin kätköissä on pyörinyt muutama nostalginen flanellin pala kultaiselta 70-luvulta, yksi niistä tämä pirteä omppu!

Kankaan alkuperä ja valmistaja on arvoitus, mutta laatu on ehdotonta 70-luvua: paksua ja kaiken kestävää. Tarkalleen ottaen kyse ei ole kierrätyskankaasta, vaan jostain vanhasta ompeluprojektista yli jääneestä ja käyttämättömänä säilyneestä kankaasta. Oliko tästä ommeltu yöpaita vai kenties vuorikangas takkiin, vai mikä mahtoi olla käyttötarkoitus, muisti ei riitä kertomaan.



Nyt iloinen flanelli antaa muodon pienelle pehmoelefantille, jonka omistaja on suvun uusin tulokas, kuukauden ikäinen pikkutyttö, jonka kastejuhlaan Omppufantti tekee tässä matkaa. Fantin muodot on hahmoteltu vapaalla kädellä, ja täytteenä on täyttä kierrätystavanua vanhoista koristetyynyistä. Korvien sisäpuoli yksiväristä flanellia. Fanttia ei ole täytetty kovin pulleaksi, vaan toiveissa on, että unisesta Fantista voisi tulla pikkuisen unikaveri ja pehmoinen tyyny halattavaksi ja paijattavaksi.
Posted by Picasa
Omppufantti sulkee silmänsä, kauniita unia!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Karkkiraitoja



Kevätaurinkoa ja karkkivärejä!




Neulominen tahtoo olla yhtä purkamista ja luomista ja sitten taas purkamista.Tässä karkkiraitaisessa liivihameessa aloitin neulomisen sileän yläosan alareunasta ja kudoinkin ensin yläosan valmiiksi. Näin yläosaa on helppo sovittaa erikseen ja miehustan saa pikkukäyttäjän mittoihin varmemmin sopivaksi. Myös pitsineuleena neulotun helmaosan väljyys on mukavampi arvioida: helmaa varten on poimittu silmukat yläosan alareunasta ja samalla on lisätty silmukoita silmämääräisen sopivasti. Helmaosa on siis neulottu ylhäältä alaspäin, jolloin pituutta on näppärä arvioida pitkin matkaa.




Kaksivuotiaalle neulotun mekon mitoituksen tukena oli Suuri Käsityö -lehdessä 9/2011 julkaistu liivihameen malli (koko 92cm). Pääntietä on suurennettu niin paljon, ettei olkapäälle tarvinnut tehdä alkuperäismallissa ollutta nappilistaa. Samoin kädenteitä on laajennettu ja molempiin lisätty ohuet oikein-nurin resorit.

Pitsikuvio on napattu Kotiliedessä nro 17/2010 julkaistujen polvisukkien mallista. Olen käyttänyt samaa pitsiä myös sukissa ja jostain syystä tätä siksak-pitsiä on tosi mukava neuloa! Raidoitus tuo siksakin vielä paremmin esille.

Liivihame on neulottu Novita Freesia -puuvillalangalla. Kierrepuikot no 3, resoreissa no 2,5 (puikoilla nro 3 25 s = 10cm).

Posted by Picasa