sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Täydellinen junaneule

Uusin talouselämä (12/2012) kyseli, mitä paljon matkustavat kantavat bisnesmatkoilla mukanaan. iPadilla alkaneet luettelot laitteista ja sovelluksista olivat pitkiä, mutta se kaikkein välttämättömin puuttui joukosta: junaneule. Neulepuikot eivät ehkä löydä 185 hotelliarviota, synkronoi kalenteria tai kerro oikeaa lähtöporttia, mutta sen sijaan saat jotain muuta.

Matkalla kirja, kännykkä ja läppäri palvelevat kaikki samaa päämäärää: ne antavat mahdollisuuden vetäytyä hälinän keskellä omaan itseensä ja omaan maailmaansa. Käsityö toimii samalla tavoin.

Neulomisessa on oma meditatiivinen ulottuvuutensa. Miten muuten on selitettävissä, että ihminen jaksaa toistaa samaa puuduttavaa ranneliikettä tuhansia ja tuhansia kertoja peräkkäin, päästäkseen lopputulokseen, joka ei usein ole kuin vähän sinne päin aiotusta. Sormia vain syyhyttää päästä puikoille toistamaan tuota samaa mantraa. Matkan päällä meditatiivisuus korostuu. Hektinen kokousrumbahengitys tasaantuu hetkessä. Mieli huomaa työstävänsä kuin vaivihkaa valmiiksi ongelman, jonka kanssa ei ole aiemmin päässyt millään eteenpäin. Neuloessa on syntynyt monta inspiroivaa ideaa. Ajan eteneminenkin muuttuu: pitkästyneen odotuksen sijaan alkaa toivoa, että matka kestäisi vielä ainakin sen verran, että saa teon alla olevan kuvion tai kappaleen valmiiksi. Jos menomatka meneekin tiiviisti nenä kiinni ruudussa ja työasioissa, on ihana ajatella paluumatkaa ja läppärirepun pohjalla odottavaa neulomusta. Junaneule palaveripäivän päätteeksi vastaa hyvin ansaittuja päiväunia, jos kohta torkutkin maistuvat junassa ihan hyvin.

Matkoissa on se toinenkin puoli: kun käsitöihin liikenee arjen kiireessä vartti silloin ja toinen tällöin, on parin tunnin keskeytymätön junamatka ”omaa aikaa” suorastaan luksusta. Ja kuinka paljon niitä silmukoita siinä ajassa ehtiikään tehdä? Niinpä paniikki on melkoinen, jos edessä on matka, eikä mitään ns. junaneuleeksi sopivaa tekeillä. Junaneuleena ei nimittäin toimi mikä tahansa. Mielellään työ saisi niin pieni ja kevyt, ettei tarvitse ottaa erillistä vetolaukkua mukaan. Muuten niin mieluisat vauvaneuleet vaativat jatkuvaa tarkkailua ja mittaamista. Junassa 60-senttisen mitoista hurauttaa helposti senttikaupalla ohi. Eikä sen mukavampaa ole sovittaa aikuisen kokoja junaolosuhteissa. Klassinen virhe on unohtaa malli kotiin ja antaa palaa siitä huolimatta. Jotenkin nämä tarinat päättyvät aina heti alkumatkasta tehdyn karkean virheen löytämiseen kotona. Ja ei kun purkamaan. Toisaalta mikään ei ole niin tylsää kuin kutoa yhtä ja samaa suoraa kappaletta, joten kyllä malliin jotain jujua tarvitaan.

Vaikka täydellistä junaneuletta ei ehkä koskaan tule kohdalle, on neule silti pettämätön matkakumppani. Olen katsellut hiljaa sakenevaa lumisadetta Charles de Gaullen kentällä lentoa odotellessani ja neulonut samalla vauvan unipussia. Siihen reissuun liittyi turhauttavaa kokoustamista ja harmitus pitkän viikonlopun tuhraantumisesta työmatkalla, mutta jäipä matkasta neuleen ansiosta jotain positiivista ja konkreettistakin käteen. Väsymyksen vastapainona muisto puhtaasta lumesta ja pehmeän valkoisesta baby kashmirvillasta on jäänyt mieleen.  Ja paluulento kotiin pääsi sentään lähtemään säästä huolimatta.


Täydellinen junaneule aluillaan? 38cm puksutettu, 112cm matkaa jäljellä pitsihuiviin.
  
Posted by Picasa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi, jokainen kommentti ilahduttaa!