lauantai 26. toukokuuta 2012

Hiiri kissalle räätälinä

Metsänväen kevättakki ja housut kierrätyssametista


 
Tämän kevättakin tarina alkoi jo talvipakkasilla, kun satuin UFF:n kaikki eurolla päivään. Hamstrasin silloin oikein kunnolla samettikankaita, kaikissa metsän väreissä. Näistä riittää ompelusmateriaalia vielä pitkään!
Takkikankaasta piti alunperin tulla lämpöinen talvitunika, mutta kaavoja leikatessani tajusin, että kangas on siihen tarkoitukseen liiankin lämmintä ja paksua. Suklaanruskea DKNY:n samettihameen kangas, jolle suositeltiin kemiallista pesua, ei nimittäin ollut 60 asteen konepesun jälkeen aivan yhtä laskeutuvaa kuin sitä ennen.
Niinpä mekosta tulikin takki, ja paremmin se siihen sopiikin!

 
 

Takki ja siihen sopivat samettihousut ovat ensimmäiset kunnolliset applikointi-työt, joita olen koskaan tehnyt. Omalla koneellani en saa näinkään hyvää jälkeä, vaan applikaatiot on tehty aiemmin keväällä ompelupiirissä kunnon koneella. Pieni oppimistehtävä applikoinnissa silti oli, varsinkin kun leikkisä kissanpentu koukeroisine häntineen ja lankakerineen piti ehdottomasti leikata joustavasta vakosametista. Asiaan kuuluu, että aloitin kiinnittämisen ilman tukikangasta. Pian huomasin kantapään kautta, että ainakin näin joustavissa kankaissa työn nurjalle puolelle kiinnitettävä apukangas on ihan välttämätön.
Lankakerällä leikkivä kissa onnistui omasta mielestäni lopulta yllättävän hyvin. Lankakerässä vaaleanpunainen vakosametti toimii hienosti. Applikointipalojen eri suuntaan kulkevat vaot luovat hyvin illuusion lankakerästä. Alla olevien sammareitten kuvioinnin kanssa sen sijaan tuli kiire ja niinpä taskusta loikkaava orava näyttää yhtä paljon Puma-lenkkareiden puumalta kuin oravalta...


Kaavoina käytin vanhoja suosikkikaavoja kirjasta Juju. Erilainen lastenvaatekirja, joka on ollut pitkään yksi lempikirjoistani. Koska takista piti alunperin tulla tunika, on siinä käytetty tunikan (s. 62, koko 90cm) kaavaa hieman muunneltuna. Leikkuuvaiheessa sutkautin etukappaleen kylmästi kahtia ja lisäsin malliin vetoketjun. Hupun olen piirtänyt mukaellen vapaalla kädellä samasta kirjasta löytyvän huppumekon (s. 44) kaavaa.
Käytin hyväksi myös kierrätyskankaiden alkuperäisiä saumoja: takin helman päärme on valmis päärme vanhasta samettihameesta. Kissa puolestaan on leikattu naisten samettihousuista  siten, että sen keskikohdassa kulkee housujen sivusauma. Takkiin applikoitaessa sauma on sovitettu yhdensuuntaisesti takin sivusauman kanssa. Värit eivät kuvissa näy ehkä aivan luonnollisissa sävyissään. Takin pohjaväri on hyvin tumma ruskea, housujen vaalea oliivi. Applikaatioista kissa vaaleaa beigeä, lankakerä ja orava vanhan roosan sävyä.

 
Samettihousujen kaava on mukaelma pussipöksyjen (s. 28) kaavasta. Taapero on jo kasvanut ohi viime kesänä leikkaamistani 90cm kaavoista, joten lisäsin kaavaan reilusti väljyyttä - ehkä liikaakin - mutta näin lämpimiä housuja taidetaan tarvita vasta syksyllä, joten hyvä niin. Vyötärökaistaleen tilalle vaihdoin reilun resori-vyötärön, joka onkin ainoa uutta materiaalia oleva tarvike tässä työssä.
Housuissa pääsin käyttämään vaatteen alkuperäisiä saumoja vähän enemmän hyödyksi. Materiaalina on tässäkin käytetty naisten joustosamettihousuja. Lahkeet on leikattu alkuperäisistä lahkeista siten, että alavara voitiin ottaa käyttöön lahkeen suun kuminauhakujana, ja housujen sivusaumaksi saatiin ikään kuin valesauma housujen alkuperäisestä saumasta näyttävine tikkauksineen. Lisäksi toiseen lahkeeseen on sivulle ommeltu pikkutasku, josta puuma-orava hyppää esiin. Valmiin taskun sai helposti ratkomalla ja ompelemalla uudelleen toinen housujen alkuperäisistä takataskuista.
 
 

Kaavat: Tunika & Pussipöksyt (muunneltuna) teoksesta Savio, Mari  & Rapia, Kati: Juju. Erilainen lastenvaatekirja. WSOY, Helsinki 2007.
Koko: 90cm
Kankaat: Joustosamettia kierrätetyistä valmisvaatteista, resori Jättirätti
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Onpa hienot applikaatiot ja ompelukset, oivallista kierrätysmateriaalin käyttöä! Tosiaan oravassa on paljon Puman näköä, mutta ei kait se haittaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! Ei tunnu haittaavan ainakaan käyttäjää, joka kuitenkin tunnisti hahmon ihan itse oravaksi.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi, jokainen kommentti ilahduttaa!